Varkaudesta ajettiin sitten takaisin 'kotiin', eli tuotiin vaunu kausipaikalle.
Ja, mikäs sen sopivampaa, kuin jäädä koko reissun pahimman sadekuuron alle juuri sillä hetkellä kun vaunua peruutellaan melkolailla tarkkuutta vaativalle paikalle, tuli kiire juosta paikannäyttäjälläkin autoon odottamaan sadekuuron loppumista.
Matka sujui ilman isompia murheita. Mystinen sulakeongelmakin selvisi, näyttää siltä että autossa oleva 15A sulake ei kestä sitä että asuntovaunun jääkaappi ottaa virtansa autosta, ja samaan aikaan on käytössä vaikkapa ajovalot + jarruvalot + peruutusvalo/hätävilkut. Täytyy selvitellä tuota koukkupajan kanssa, että uskaltaako vaihtaa tilalle vain isomman sulakkeen, vai vaatiiko järeämmän piuhan vetämistä.
Päällimmäisenä jäi fiilis että Lofooteille täytyy mennä vielä joskus toistekkin. Isona tekijänä varmasti se, että kelit oli käytännössä koko reissun ajan aivan huiput. Joten, ehkäpä jo ensivuonna uusia reissupäivityksiä?
Vaunuelämää
Tarinaa asuntovaunuilusta, niin kausipaikalla kuin tien päälläkin. Lähinnä omaksi 'päiväkirjaksi' ja kavereiden riesaksi perustettu blogi, mutta ehkä tästä saattaa jollekin satunnaiselle lukijallekkin olla jotain riemua.
maanantai 31. heinäkuuta 2017
28-31.7 Kemi -> Kuopio -> Varkaus
Kemistä suunnattiin Kuopioon, vanhoille kotikulmille. Leiripaikkana oli Rauhalahti, jota pidetään yhtenä suomen parhaista leirintäalueista, eikä siinä, ihan siisti alue ja hyvällä paikkaa.
Tutuista paikkoista ei vain tule otettua kuvia, joten tämä päivitys on nyt täysin kuvaton.
Kuopiosta jatkettiin Varkauteen (jatkamaan sukulaiskierrosta). Leiriydyttiin Kuntorannassa, joka on ilmeisesti melko heikosti tunnettu leirintäalue. Alue on todella hienolla paikalla järven rannalla, ja leirinnän hintaan kuuluu oikeus käyttää kylpylää. Isoksi hämmästykseksemme alue oli lähes tyhjillään. Olisi markkinamiehillä töitä tehtävänä..

perjantai 28. heinäkuuta 2017
26-28.7 Lappeasuando -> Kemi
Lappeasuandolta ajeltiinkin sitten, pienen Haaparannassa tehdyn ostospysähdyksen siivittämänä, Kemiin.
Kemissä viihdyttiin parin yön verran. Saimme yöpyä tuttaviemme kesäpaikan pihalla ja päästiimpä saunaankin ensimmäistä kertaa tälle reissua.
Kemikin on nätti kaupunki, mutta itse en tullut ottaneeksi kuvia, ja rouvan kuville kävi hieman köpelösti...

tiistai 25. heinäkuuta 2017
25.7, Lofootit -> Lappeasuando
Aamulla pakattiin leiri ja lähdettiin takaisin kohti suomea. Lofootit jäi taakse hieman haikein mielin ja ajettiin hieman vähemmillä pysähdyksillä likimain koko päivä. Yöpymispaikaksi valikoitui tasokas levähdyspaikka Lappeasuandolla.
maanantai 24. heinäkuuta 2017
24.7, Lofootit - Melontaa
Viimeinen täysi päivä lofooteilla otettiin rennosti, ainut 'aktiviteetti' oli käydä pyöräillen lähikaupassa (2x kanan rintafile, yhteensä 350g = 10€ !!) sekä vuokrata kanootti leirintäalueella ja käydä tekemässä lyhyt melontaretki. Alla, näköjään melko vinoja, kuvia mereltä käsin
sunnuntai 23. heinäkuuta 2017
23.7, Lofootit - Kleppstadheia
Tänään otettiin vähän kevyempi päivä, ja käytiin vain tekemässä parin tunnin vaellus leirialueen vieressä olevalle Kleppstadheia nimiselle nyppylälle. Tässä hieman toistaa itseään, mutta maisemat oli jälleen kerran hämmästyttävän upeat.
Korkeutta nyppylällä on n. 500 metriä, yhteensä patikointia tuli n. 6,5km.
Korkeutta nyppylällä on n. 500 metriä, yhteensä patikointia tuli n. 6,5km.
22.7, Lofootit - Å, Flakstad, Uttakleiv, Unstad
Aamulla lähdettiin aikaisin ajamaan kohti Saaren päätyä, paikkaa nimeltä Å. Lofootit on yllättävän pitkä saaristo ja reissussa meni käytännössä koko päivä. Yllättävän väsyttävää ja stressaavaa ajella näillä kapeilla teillä, joissa paikalliset ei paljon ajamistaan jännitä...
Kuvia matkanvarrelta levähdysalueelta
Pysähdyttiin myös pieneen lasimyymälään Flakstadøya nimisellä saarella, paikka oli hieno, itse lasimyymälästä ei sitten tullutkaan kuvia..
Pieni matka siitä pysähdyttiin hetkeksi ihastelemaan hiekkarantaa Flakstadin lähellä
Lopulta tarpeeksi ajettua, tie päättyy (Eurooppatie 10 päättyy siis Lofooteille). Käveltiin pieni matka parkkipaikalta, ja maisemat oli jälleen huikean hienot, täällä syötiin myös eväät..
Paluumatkalla käytiin ihastelemassa pariakin rantaa, ensin Uttakleiv Beach
Sekä surffareitten paratiisina tunnettu Unstad
Tämän jälkeen olikin päivä (ja kuski) aika valmiita.. :-)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)